Ullan Pianokoulun yli 20-vuotista historiaa ja nykypäivää
HistoriaaUllan Pianokoulu aloitti yhden naisen yrityksenä Espoossa Kilon koululla vuonna 1998. Vuonna 2002 toiminta laajeni Tuusulaan ja seuraavana vuonna palkattiin kaksi uutta opettajaa. Pian vuokrasimme musiikkiluokkaa myös Järvenpäästä Kyrölän koululta. Oppilaitten vanhemmat ovat kiitelleet sitä, että oppitunnit pidetään kouluilla. Omalle lähikoululle oppilaat osaavat tulla itse, eikä vanhempien tarvitse alituiseen toimia autonkuljettajina. Vuonna 2003 aloitimme bänditoiminnan ja rumpujen, basson ja kitaransoiton kokeilukurssit. Vuodesta 2004 lähtien olemme järjestäneet myös laulutunteja. Kuorotoimintaa meillä on ollut tarjolla vaihtelevasti vuodesta 2006 lähtien. Pianonsoiton opetus on kuitenkin pysynyt päätoimialanamme, ja siinä meillä on vahva kokemus ja osaaminen. Keväällä 2009 juhlimme pianokoulun 10-vuotista taivalta tavallista suuremman konsertin merkeissä, kuuden opettajan ja noin sadan oppilaan voimin.
Pianokoulun 10-vuotisjuhlakonsertin päätös Järvenpäässä keväällä 2009.
Pianokoulun opettajia 10-vuotisjuhlassa Espoossa: Akiko Yokoyama, Ulla Gartz, Aliina Mäkitalo ja Silja Veteläinen. Koska julkisten koulutilojen pianojen kunto ei aina vastannut toivottua, alkoi haaveissamme siintää oma toimitila ja laadukkaat opetusvälineet. Ullan Pianokoulun oma tila, Nummenkylän entinen koulu Kellokoskella, otettiin käyttöön vuonna 2014. Pianokoulu täytti 20v vuonna 2019. Juhlavuoden kunniaksi pianokoulun omaan toimitilaan Nummenkylään saapui Yamahan flyygeli, Yamaha U1 -pianon kaveriksi.
Oma toimipaikkamme Nummenkylässä kesällä 2015
Aikuistunut oppilaamme Roni Kokkola esitti pianokoulun 20-vuotisjuhlakonsertissa itse koostamansa La La Land -medleyn. Flyygeli pääsi heti helisemään peräti viidessä 20-vuotisjuhlakonsertissa. Senhetkisten oppilaiden lisäksi tilaisuuksissa esiintyi ja kävi kuuntelemassa myös lukuisia pianokoulun vanhoja oppilaita, aina viime vuosituhannelta asti. Oli upeaa kuulla, miten monet vanhat oppilaat olivat vielä aikuisenakin pitäneet taitoa yllä, ja vieläpä edistyneet omatoimisesti harjoitellen! Toiminta 2020-luvullaKeski-Uudeltamaalta pianokoulu laajensi toimintaansa Päijät-Hämeeseen vuonna 2020, toimipaikkana Jokelan Kartano Hollolan Hämeenkoskella. Elokuussa 2020 Kyrölän koulu irtisanoi viikon varoitusajalla "koronan takia" noin 15-vuotisen yhteistyömme, mutta onni onnettomuudessa: saimme jo viikon päästä uuden, mukavan opetuspaikan läheiseltä Järvenpään kristilliseltä koululta. Korona-aikana siirryimme päivän varoitusajalla etäopetukseen, kun vaihtoehtona tuntui olevan tuntien lopettaminen. Koska oppilaan ja opettajan välinen kontakti jäi etänä kovin pintapuoliseksi, etätunnit olivat harvoin yhtä hauskoja kuin oikeat tunnit. Pianokoulun oppilasmäärä putosikin korona-aikana huomattavasti. Vuosina 2020-21 jouduimme jättämään jo perinteeksi muodostuneet päättäjäiskonserttimmekin väliin. Korona-aikaan oppilaat tekivät konserttien sijaan videoesityksiä pianokoulun YouTube-kanavalle. Etuna oli se, että niin jännittäjät kuin perfektionistit uskalsivat esiintyä, kun soiton saattoi uusia lukemattomia kertoja!
Korona-ajan jälkeen oppilasmäärä kääntyi taas loivaan nousuun ja iloitsimme uusista vasta-alkajista ja isommista ja taitavista tunneille palaajista. Vuonna 2026 jouduimme kunnan valtavien luokkavuokrien takia lopettamaan yli 20 vuotta jatkuneen opetustyön Riihikallion koululla. Onneksi Lounaskahvila Pikku Boston tarjosi meille tilat sopuhintaan muutaman kilometrin päästä, Sahankulman liikekeskuksesta. Oppilaamme ovat aiemmin olleet iältään enimmäkseen 5-20-vuotiaita, mutta sittemmin tunneille ovat löytäneet tiensä myös aikuiset ja eläkeläiset. 2020-luvun hitti ovat aikuinen-lapsi paritunnit, joita räätälöimme sopimuksen mukaan. Mummot, papat ja vanhemmat ovat innostuneet tulemaan lasten mukaan opiskelemaan! Useimmat oppilaat käyvät pianotunneilla vuosikausia - meillä on oppilaita, jotka ovat käyneet tunneillamme jopa yli 10 vuotta. Useimmat opiskelijamme ovat innokkaasti osallistuneet joka syksy ja kevät järjestettäviin konsertteihin. Tilaisuuksissa saavat esiintyä kaikki halukkaat, mutta kenenkään ei ole pakko! Aina vain useammin kuulemme vanhoilta oppilailta, että he käyttävät meillä hankkimaansa soittotaitoa työssään esim. opettajana. Joistakin on tullut musiikin ammattilaisia! |
|
Sisältö © Ulla Gartz | Ylläpito: Ville Haikola |